maanantai 27. helmikuuta 2012

Häämatka

Seuraavana tehtävälistassa voisikin olla häämatkakohteen etsiminen. Aluksi mietimme, että lähdemme muutamaksi päiväksi Ruotsiin risteilylle tai Tallinnaan hotellilomalle rahaa säästääksemme. Nyt myöhemmin miettiessä olemme kumminkin tulleet siihen tulokseen, että haluamme ihan kunnon häämatkan, pois lähikunnilta! Lento+hotelli budjetiksi mietimme 1700e.

Ensimmäisen päätöksen jälkeen tulikin vastaan toinen kysymys. Kaupunki vai rantaloma? Tasapainottelin näiden kahden välillä, mutta nyt olen päätynyt jälkimmäiseen. Halusimme kerrankin päästä kunnon löhölomalle rannalle, mihin mahtuu kuitenkin sopivasti retkiä. Shoppailu ei ole meille niin tärkeää, vaan muistot.

Itse olen matkustellut paljon perheeni kanssa ja lomamme ovat olleet aivan ihania. Viikon tai kahden matkaan olemme sisällyttäneet paljon nähtävyyksiä ja kilometrejä. Koskaan emme kuitenkaan ole pysähtyneet paria tuntia/loma pidempään rannalla. Se on myös yksi syy, miksi haluan nyt aivan erilaisen loman.

Eli meidän kohteemme on näillä näkymin Espanja, Alcudia
Matka on Finnmatkojen kautta ja se kestää viikon. 
Lomalle pääsemme n. viikko häiden jälkeen.

Syitä miksi valitsimme juuri tämän kohteen:

-14km rantaviivaa ja mahtavat rannat onkin
-Melko varma aurinko ja lämpötila kieppuu 25-30 asteen välissä
-Hyvä ruoka
-Matkan tekijöillä mielenkiintoinen retkitarjonta
-Bussimatkojen päässä suuremmat kaupungit
-Alcudiassa niin ranta- kuin kaupunkiosuus (myös vanha kaupunki)
-Löytyi hieno huoneistohotelli, jossa mahdollisuus ostaa omat
ruuat tai käyttää hotellin ravintolaa.











Listasin nyt vähän mietteitä kaupunkilomista, jos niistä joillekkin on hyötyä :)

Pariisi

+ Hotellien/loma-asuntojen taso hyvä hintaan nähden
+ Rakkauden kaupunki
+ Paljon nähtävää yhdessä kaupungissa
+ Metrolla pääsee helposti
+ Luultavasti hyvä sää
+ Hyvä ruoka
+ Eurot
- Ei rantaa

kuva

Lontoo

+ Pärjää hyvin englannilla
+ Metrolla pääsee kulkemaan hyvin
+ Paljon katsottavaa
- Muu valuutta
- Toispuoleinen liikenne
- Sää voi olla sateinen koko loman
- Ei rantaa


Rooma

+ Pääsee myös muihin kaupunkeihin
+ Katsottavaa riittää
+ Todella hyvä ruoka
+ Lämmintä
- Voi olla levotontakin
- Voi olla liiankin kuuma


4 kommenttia:

  1. Varmasti ihana häämatkakohde tuo valitsemanne! Espanja on minulle itselle melkoinen sivistysaukko (jos Kanarian saarilla alle 10 vuotiaana käyntiä ei lasketa), vaikka muuten Eurooppa onkin tullut koluttua ristiin rastiin ja käytyä kaikissa nuissa kolmessa kaupungissa vähintään kerran. Ja olet oikeassa, Roomassa on ainakin kesäisin ihan järkyttävän kuuma!

    PS. Tosi ihana blogi sinulla. Tervetuloa tutustumaan minunkin blogiin!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Rimma! :) Samallailla olen myös käynyt muissa Euroopan maissa useaankin otteeseen, mutta Espanjassa olen käynyt vain kerran n. 15 vuotiaana. Maa vaikutti kuitenkin mukavalta ja nyt lähdemmekin tutustumaan onko Mallorca yhtä mukava kuin mantere-Espanja. :) Tästä siirrynkin tutkiman blogiasi -->

    VastaaPoista
  3. Mä tulin kannustamaan Roomaa tässä valinnassa! Ihan uskomattoman kaunis kaupunki. Tosin siellä on kyllä kuuma kesäisin :)

    VastaaPoista
  4. Totta puhut picata :) Rooma on kaikin puolin mielenkiintoinen ja kaunis! :) Pitäisi sielläkin kyllä taas käydä. Ehkä joku vkl loma sesonkiajan jälkeen :)

    VastaaPoista