keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Hääkakku










---------&---------


Ja sitten kakku, johon olen itse iskenyt silmäni!


TADAA! Aivan upea ja herkkä!
Hääkakku on meillä syöjämäärän mukaan 60:lle hengelle.
Kakku jaetaan kolmeen eri osaan ja kukin kakku on eri kokoinen.
 Kakut asetellaan kolmikerroksiseen kakkutelineeseen.



Liljaa muokataan enemmän tämän väriseksi ja muukin koristelu tehdään hieman erilailla kuin alkuperäisessä, jotta lopputulos on uniikimpi. Ruusu sopii mielestäni tämän kanssa hyvin, joten se alkuperäisestä kakusta saa jäädäkin. Koristelu jaetaan tasapainoisesti kaikille kolmelle tasolle. Jotta kakussa olisi enemmän väriä,ehdotin kakkuun murattia. Lopputulos on juuri haluamamme ja haemme parin viikon päästä maistiaiskakun. En malta odottaa!

Aluksi olin 100% varma, että meille tulee juustokakkumainen hääkakku. Ajatus kuitenkin muuttui heti, kun näin tämänä ihanuuden ja mielikuvitukseni piirtämässä siitä vielä mahtavampaa!

100 päivää häihin!

Eli tänään on tosiaan 100 päivää siihen unelmien päivään! Olenkin kerännyt sen kunniaksi hieman inspiroivia kuvia. :) Itsehän tahdon käyttää pionia hääkimpussa, ja mahdollisesti myös kattauksessa.


Jacob cattle beans

Löysin sattumalta kuvan missä oli hauskasti käytetty näitä papuja. Nimeä etsiessä huomasin, että mitkä tahansa siemenet sopivat koristekivien tai hiekan korvaajaksi! Harkitkaa ihmeessä näitäkin :)


Hieman kuvaa vielä unelmien hääkimpusta :) Hempeää!



Karkkibuffetille hyvä kilpailija myös keksibuffet!


Kelluvat kynttilät ja vedessä oleva kukka miellyttävät silmääni! :)





Selailin nettiä, ja löysin esim täältä 7h palavia isohkoja kellukynttilöitä. 8e/6pack.

Kukan varteen kannattaa työntää metallilanka ja tehdä vapaaseen päähän pieni koukku (esim. L-muotoinen. Koukkuosa peitetään kivillä tai hiekalla. Pitäisi pysyä vedenpinnan alapuolella. :)


maanantai 27. helmikuuta 2012

Unelmien buffet

Tänään kävimme juhlapaikassamme puhumassa buffetpöydän tarjoilusta. Kaikki ehdottamamme kävivät ja kokki oli kiinnostuneelta kokonaisuudesta. Hänen ammatitaidollaan ja ideoillaan saamme myös ruokien kattauksesta upean! Tässä suunnittelemamme ruokalista. Toivottavasti sieltä ei puutu mitään, kun  näin ulkomuistista nyt kirjoittelen. Á-hinnaksi arvioitiin n. 30-35e.

Tapaspöytä/Alkuruoka

Oliiveja
Salameja
Artisokan sydämiä
Jättikatkaravun pyrsöjä chilimarinadissa
Grillattuja herkkusieniä tuorejuustolla ja parmankinkulla
Melonia parmankinkkuun käärittynä

Savulohihyydyke
Graavilohi ja uudet perunat
Aioli-dippi

Juustopöytä

4 erilaista juustoa
(valkohome-, sinihome- ja punakittijuusto)

Valitus-keksejä
Patonkia
Viinirypäleitä ja viikunoita
Taateleita

Salaatit

Mozzarellasalaatti
Fetasalaatti

Krutonkeja
Sinappi- ja valkospulikastike

Pääruoka

Aji molido - kana
Empanadas
Kana-couscous-salaatti ja chilikastike
Lihapullat (lapsille)

Lisukkeena:
Riisi, uudet perunat ja perunamuusi

Jälkiruoka

Pannacotta ja syötävät kukat
Hedelmäsalaatti mansikoilla
Suklaarouhe- ja tiikerikakku
Pulla ja pikkuleivät
Hääkakku

Kahvi/tee

Juomat

Vichy, vesi, kotikalja, Pepsi max, Coca-cola, maito
Punaviini, valkoviini ja kuohuviini (->onnittelumajoissa)

Lisäksi teemme vielä karkkibuffetin, josta vieraat saavat ottaa mukaansa hääkarkit. :) Mutta miltäs teistä kuulostaa? Teemana meillä on siis Välimeri ja Italia. Kaksi ensimmäistä pääruokaa tulee Argentiinasta, jossa isoäitini on syntynyt. Hänelle varmasti merkitsee paljon se, että valitimme nämä sukuruuat myös häihimme. :)

Häämatka

Seuraavana tehtävälistassa voisikin olla häämatkakohteen etsiminen. Aluksi mietimme, että lähdemme muutamaksi päiväksi Ruotsiin risteilylle tai Tallinnaan hotellilomalle rahaa säästääksemme. Nyt myöhemmin miettiessä olemme kumminkin tulleet siihen tulokseen, että haluamme ihan kunnon häämatkan, pois lähikunnilta! Lento+hotelli budjetiksi mietimme 1700e.

Ensimmäisen päätöksen jälkeen tulikin vastaan toinen kysymys. Kaupunki vai rantaloma? Tasapainottelin näiden kahden välillä, mutta nyt olen päätynyt jälkimmäiseen. Halusimme kerrankin päästä kunnon löhölomalle rannalle, mihin mahtuu kuitenkin sopivasti retkiä. Shoppailu ei ole meille niin tärkeää, vaan muistot.

Itse olen matkustellut paljon perheeni kanssa ja lomamme ovat olleet aivan ihania. Viikon tai kahden matkaan olemme sisällyttäneet paljon nähtävyyksiä ja kilometrejä. Koskaan emme kuitenkaan ole pysähtyneet paria tuntia/loma pidempään rannalla. Se on myös yksi syy, miksi haluan nyt aivan erilaisen loman.

Eli meidän kohteemme on näillä näkymin Espanja, Alcudia
Matka on Finnmatkojen kautta ja se kestää viikon. 
Lomalle pääsemme n. viikko häiden jälkeen.

Syitä miksi valitsimme juuri tämän kohteen:

-14km rantaviivaa ja mahtavat rannat onkin
-Melko varma aurinko ja lämpötila kieppuu 25-30 asteen välissä
-Hyvä ruoka
-Matkan tekijöillä mielenkiintoinen retkitarjonta
-Bussimatkojen päässä suuremmat kaupungit
-Alcudiassa niin ranta- kuin kaupunkiosuus (myös vanha kaupunki)
-Löytyi hieno huoneistohotelli, jossa mahdollisuus ostaa omat
ruuat tai käyttää hotellin ravintolaa.











Listasin nyt vähän mietteitä kaupunkilomista, jos niistä joillekkin on hyötyä :)

Pariisi

+ Hotellien/loma-asuntojen taso hyvä hintaan nähden
+ Rakkauden kaupunki
+ Paljon nähtävää yhdessä kaupungissa
+ Metrolla pääsee helposti
+ Luultavasti hyvä sää
+ Hyvä ruoka
+ Eurot
- Ei rantaa

kuva

Lontoo

+ Pärjää hyvin englannilla
+ Metrolla pääsee kulkemaan hyvin
+ Paljon katsottavaa
- Muu valuutta
- Toispuoleinen liikenne
- Sää voi olla sateinen koko loman
- Ei rantaa


Rooma

+ Pääsee myös muihin kaupunkeihin
+ Katsottavaa riittää
+ Todella hyvä ruoka
+ Lämmintä
- Voi olla levotontakin
- Voi olla liiankin kuuma


keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Hääpuku

Eli nyt se on varmistunut. Saan uniikkipuvun! Budjetiksi sovimme 500-700e, koska hän tekee sen privaatisti ja opiskelijatyönä. Nyt siis vaan katselemaan malleja joista voisi saada ideaa! Hän muuttaa maaliskuun alussa pk-seudulle, jolloin rupeamme sitten kasvotusten hommiin. :)

Ihanaa, kun nyt on periaatteessa kaikki isot asiat kunnossa, jotka pitää olla hääpäivänä olemassa.

Tässä hieman makua siitä, millainen puku voisi minua miellyttää :)

-Tykkään ideasta, että edestä lähtee tuollainen erillinen kangas

                                                  kuva                                                  kuva
-Vain hihat näistä puvuista

WAU! :) Tämä vasta onkin upea.. ihan älyttömän kaunis! :)
Tähän niskalenkki, hihat tai bolero? :)



-Tämäkin puku miellyttää kokonaisuudessaan!

keskiviikko 15. helmikuuta 2012

Valokuvaaja

Ollaan siis tosiaan lähetelty tarjouspyyntöjä varmaan.. 10:lle valokuvaajalle. Todella monet olivat vielä vapaana 9.6 ja hinnat vaihtelivat 720e-580e. Olimme jo varaamassa tarjousta, joka olisi maksanut 690e, kun tänään spostiin kilahti vielä yksi tarjous, jonka olin vallan unohtanut.

Ja sieltä se oikea tuli! Tarjous: koko paketin hinta 500e sisältäen vihkiminen + hääpotretit miljöössä + 3h juhlakuvausta. Kuvaaja oli lähettänyt erittäin miellyttävän viestin, jossa kertoi itsestään ja käytännöistään. Myös kuvat miellytivät todella paljon, joten se oli sitten varma!

Ollaan siis päästy taas yksi tärkeä asia eteenpäin, mutta ei siinä kaikki. :D

Töissä ollessani kassalleni tuli tää kyseinen ex-työnantajani (S). Hän oli puhunut sukulaisensa kanssa, ja tyttö oli ollut erittäin innoissaan pukunu teosta. Hän tulee siis ottamaan minuun yhteyttä lähiaikoina. Vielä mietin tätä hintaa mikä tästä tulee, mutta S antoi vaikuttaa, että opinnäytetyönä puku pysyisi halpana.

Jeej, asiat sujuu niin mallikkaasti. :) Jopa kutsukortteja olemme katselleet ja tilaamme ne näinä päivinä. Löysin nääs jonkun hääblogin kautta erittäin hyvän linkin! En vain muista kenen blogin :s  Mutta joka tapauksessa, käykää ihmeessä katsomassa, jos mietitte kortteja, menupohjia tai paikkakortteja. Kaikki saa nyt samaan teemaan ja nyt vieläpä puoleen hintaan. :) Visaprintin verkkokauppa

Olisikohan muuta,, hmm... Muuten elämä menee ihan hyvin. Sain töissä "ylennyksenkin, jos sitä sellaiseksi voi sanoa. Pääsin siis kassalta infopisteeseen ja lisäksi vastuulleni mainosten vaihto katonrajaan sekä lehdet. :D No, huomenna taas aikaisin töihin, mutta pääseepä sitten myös aikaisin kotiin.

maanantai 13. helmikuuta 2012

Vihkisormus löytyi!!

Lauantaina kävelimme paikallista ostoskeskusta pitkin. Olimme lukeneet lehdestä, että siellä tulisi olemaan häämessut. Emme A:n kanssa löytäneet kuitenkaan mitään, kunnes saavuimme korukaupan eteen. Siellä sainkin sitten heti tassut täyteen erilaisia alennuskuponkeja ja esitteitä.

Sitten itse korukaupan myyjä kertoi vihkisormusten olevan -20% messupäivänä. Oikein mukava myyjä esitteli sormuksia, jotka olivat kriteerieni mukaisia. Ja sieltä se löytyi.. Ensimmäinen sormus jota koitin, oli se paras. Juuri se millainen minulla oli mielessä. Ohut, yksinkertainen, mutta kimalteleva. Saman sarjan sormuksia oli kahta erilaista mallia. Toisessa hieman pienempi timanttirivistö, ja toisessa suurempi. Valitsin sitten suuremman rivistön, joka sopi kuin valettu kihlani kanssa! Ehkä jotku miettivät, että hölmö kun ensimmäisestä putiikista heti meni ostamaan. Mutta! Se vain oli se, täydellinen! Odotan sen valmistumista innolla.

Kaupanpäällisiksi saimme kaks shamppanjalasia, joissa on meidän kaiverruset. Saman kaiverruksen laitoin päivämäärän kera sormukseen. :) Myös muranon lasinen sydänavaimenperä tuli extrana, jonka aion laittaa tulevan kotimme avaimenperäksi.

Näin myös ex-työnantaja kukkakauppiaani, jonka kanssa juttelimme kukista. Sovimme, että hän tulee juhlapaikalle joskus kanssamme, ja mietimme tarkemmin minne juhlapaikka tarvitsee kukkia. Hän kuitenkin tuntee minut hyvin ja tietää makuni! :)

Samalla hän ehdotti erittäin mielenkiintoista asiaa. Hänen sukulaistyttönsä on ompelija, jonka kautta voisin saada hääpukuni opinnäytetyönä. :) Hän on kuulemma lahjakas ja menossa töihin erääseen erittäin tunnetun hääpukusuunnittelijan myymälään! Tarkan tiedon saan maaliskuussa siitä onnistuuko asia. Se saattaa olla himan liian myöhäinen ajankohta, mutta mahdollinen. :) Pidän kuitenkin silmät auki eri pukuliikkeissä ja etsin unelmien pukuani <3 :)

Mitähän muuta uutta.. hmm.. Valokuvaajille on tosiaan lähetetty tarjouspyynnöt ja saatu vastauksia. Näinä päivinä valitsen parhaimman. Tarjoukset ovat olleet 580e-730e välillä pyynnölle: vihki+potretit miljöössä+3h juhlakuvausta. Miellyttävin tarjois tällä hetkellä 690e, mutta hieman liian kallis. Yritämme muokata hieman kuvapakettia jos hintaa saataisi alas. :)

Parhaan ystäväni ja kaasoni kanssa ollaan myös sovittu shoppailu/suunnittelupäiviä. Kaikki siis etenee hyvällä mallilla. Olen tyytyväinen. :)

Mutta mitäs teille? Onko edelleenkään postausehdotuksia? :)

maanantai 6. helmikuuta 2012

Kuulumiset

Mitään uutta ei nyt oikeastaan ole tapahtumassa. Tälläinen väliaika ennenkuin aletaan taas puurastamaan järjestelyissä, jotka pienenivät paljon sillä, että valitsimme juhlaravintolan. Koristeluja ei tarvitse ostaa/asetella itse. Ainut on hääpuku, jota pitäisi päästä etsimään. Siihenkin löytyy toivottavasti aikaa parin viikon sisällä. Pitää olla tarkkana, että ehdin sellaisen hommata, jos toimitusajat ovat pitkiä.

Muuten on siis nyt varmaan suhteelisen hiljaista, ellen keksi jotain postauksen aihetta. Töissä olen siirtynyt uusille osastoille, joten nettiäkään ei jaksa työpäivän jälkeen selailla vaan suoraan nukkumaan.

Päiväunille taidan nyttenkin suunnata, joten kuulumisiin.. :)

keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Lopullinen päätös

Eli nyt sitten ollaan toivottavasti saatu tehtyä lopullinen päätös juhlapaikasta, ja se on Patakukko. Ruoka tehdään aivan meidän toiveiden mukaan ja juhlatila on uskomattoman kaunis eikä tarvitse juuri mitään koristelua. :)


Juhlatila sisältä..


... ja ulkoa. :) Mitäs pidätte?

Kuvat on otettu heidän omalta kotisivulta, eli täältä.


Eli eli, suurin kysymysmerkkini tässä juhlatilassa raukesi, kun saatiin selvyys siitä, millainen buffetti on mahdollista valmistaa. Eli juhlatila ja catering ovat sidoksissa toisiinsa, ja tämä kyseinen henkilö oli aivan innoissaan meidän ehdottamasta buffetmenusta. Siitä tulee varmasti hieno ja maittava! Laitan tännekkin sitten esille ruokalistan, kunhan räätälöimme sen valmiiksi.

Olen myös kuolaillut eri häämatkojen perään. :s Ehkä pitäisikin lähteä jonnekkin vähän kauemmas kuin Suomi/Pohjoismaat. Jokin rantaloma Euroopassa, 4vrk-viikko.. Ai että.. :) Pitää etsiskellä lisää.

Onko teillä vinkkejä hyvistä matkakohteista tai hotelleista?